tiistai 12. toukokuuta 2009

Vanhaa lautaa ja lankkua....sekä piha-allas


Tässä ensinkin viimekesänä tekemäni piha-allas/suihkulähde.Tulihan se viimeinkin sieltä lumen alta esille.Kovin on vielä ankean näköistä .Joka kiven olen itse hakenut soramontulta(siis nuo pienemmät kivet,isot oli jo kivikkopenkissa valmiina) ja pessyt ne ennenkuin olen altaaseen laittanut.Yksi viikonloppu siinä meni..Mutta kannatti.Nyt se on pihan keskeisellä paikalla ja näkyy keittiön ikkunasta.Kiva aamukahvilla ihastella sitä.Nyt vain odottelen miten kivikkokasvit lähtee nousemaan .
Tuon risulinnun altaan reunalle tein pelkkä kuva apuna.


Niin ja tämä toinen brojekti.En minä mikään viherpeukalo ole,mutta joka kevät jotai pientä istuttelen,ainakin ruukkuihin ja kuistille amppeleihin ja laatikoihin.Pitihän se minunkin tehdä tälläinen istutus/ruukutus pöytä kun niin hienoja malleja olen täällä nähnyt.Ei kun lautakasalle etsimään tarpeeksi vanhaa lautaa ja lankkua.Pöydän kantena on vanhan pirtinkalusteen pöytäkansi,joka oli jo monessa osassa,mutta sain siitä koottua naulaamalla pöytätason.



Vanhat puutarha työkalut ovat kuin samaa sarjaa pöydän kanssa.



Tämä pöytä ja penkit on tehty vanhan hirsitalon hirsistä ja lattia lankuista jo muutama vuosi sitten.Ei ne mitkään kaunottaret ole,mutta ovat kelvanneet.Haaveilen noita ruokapöydäksi sisälle,mutta ensin pitäisi saada iso pirtti.


14 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Kylläpä sinulla on täällä paaaljon ihastuttavia kuvia!!
Suihkulähteesi on upea! Olet tehnyt kovan työn, mutta työ tekijänsä palkitsee, vai mitä. Voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka hieno se on kesällä, kun kivikkokasvit valtaavat reunat!
Ruukutupöytä tykötarpeineen ja iso pöytäsi ulkona ovat todella kaunista vanhaa!

Mari kirjoitti...

Upea piha-allas sinulla! Odotan kuvia kesällä siitä ;) Hienon istutuspöydän olet tehnyt ja nuo pöytä ja penkit ovat tosi kauniita!

Riikka kirjoitti...

Hei ja kiitos kutsusta! ;) En olekkaan tainnut aiemmin poiketa blogissasi, kiva löytää näin uusia juttuja.
Upea tuo istutuspöytäsi. Minäkin haaveilen sellaiseta joskus sitten omalle pihamaalleni. Itseasiassa pöytä odottaa jo kotipaikkani aitassa, josta sen joskus sitten toivon mukaan saan. :)
Mukavaa loppuviikkoa!

Parolan asema kirjoitti...

Onpas täydellinen ulkoruokailusetti! Tuohan on just niin loistava kuin olla ja voi :) On muuten mainio istutuspöytäkin ja ihana lampi! Upea kokonaisuus kertakaikkiaan.

mammamiau kirjoitti...

Aivan ihana "pihalampi" ja muutenkin tosi ihanassa paikassa pöytä ja penkit. Vielä kauniimman näköinen kun puuhu puhkeaa lehdet...aivan ihastuttava..

Mi-Ma

Kesäkukka kirjoitti...

Heissan!
Kiitos vierailusta blogissani :)
Tuo piha-allas on upea <3
Meillekin pitäisi rakentaa jonkinlainen allas, jotta ankat pääsisivät uiskentelemaan. Ainoa miinus asiassa on se, että ne ovat kovia likaamaan paikkoja. Allas siis voisi olla jossain sivummassa tonttia...

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia! Istutuspöytä on upea, samoin pöytä penkkeineen! Kaunista kerraassaan!

Vuokko kirjoitti...

Hei. Olipa mulla jäänyt kuukauden postaukset välistä, kun jostain syystä ei ole lukijasivuilleni päivittynyt nämä sivut. Nyt sainkin sitten lukea useamman antoisan jutun kerralla.
Mm. lasten synttärikakkua ihastelin kovasti. Ja nämä pihakuvat, näihin jään aina pitemmäksi aikaa ihastelemaan. Pihapöytäsarjasi on mitä ihanin, samoin kuin suihkuallas. Istutus/ruukutuspöytiä tuntuu nyt näkyvän monessakin blogissa, minäkin vasta sain miehen sellaisen nikkaroimaan.
Aurinkoista viikonloppua sinulle :)

Sirkka kirjoitti...

Kuvasi lumosi minut!...oletpa jaksanut painavia kiviä...altaan reunalle laittaa.
Istutuspöytäsi on myös tosi onnistunut, josta pidän myös kovasti. Niin se vaan on kuule, vanha on kaunista.

Kysyit siitä, että runkoruususi on alkanut pudottamaan lehtiä?...syitä saattaa olla useampikin, onko liian kuiva, märkä...onko ollut missä lämpötilassa...oletko sen just ostanut , vai onko talvehtinut??
ja joskus käy niin, vaikka kuinka hoitaa oppien mukaan...elämä on.

Toivon, että lopettaa lehtien pudottamisen ja voi hyvin!

sateenkaarentaa Ilona kirjoitti...

voi että jään tänne, kanna minut siten kotiin, kaunista.
Ilona

Jutta kirjoitti...

Upea piha-allas! Tuollaisesta minäkin haaveilen, mutta taitaa jäädä vain haaveeksi.. :) Ja istutuspöytä ja pihakalusto ovat myös hienoja, hyvä idea rakentaa ne vanhoista lankuista yms, ovat niin sielukkaita.

mirva kirjoitti...

Tosi upea allas ja pöytäkaluste :) Aivan kadehdittavan ihanat.

malla kirjoitti...

ihastuttava suihkulähe!!!kivet on niiiiin ihania...ite haaveilen isosta kivikasasta,mistä olis sitte kiva penkoa sopivaa murikkaa:)

ja tuommoisesta ruukutuspöyästä oon kans reiskalle maininnu,mutta niinku tiiät,sillä "raukalla"on jo niin monta rautaa tulessa,että en ny rupea vaatimaan tähän paikkaan:))voishan sitä koittaa iteki kasata...

mukavaa viikkoa!

Jossu kirjoitti...

Kaunis suihkulähde ja ihana istutuspöytä. Ei voi muuta kuin kehua, niin kuin muutkin. Tykkään kovasti!