keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Tuumailua ja tuunailua....

Aikani tuumailtua ryhdyin tuumasta toimeen.
Kaappi sai valkoisen värin pintaansa,
ja verhot puuttuvien ovien paikalle.


Kaapin leivinlaudassa oli punaiset nupit,
jotka jätin maalaamatta.



Verho kankaassa on ohuita punaisia,sinisiä ja valkeita raitoja,
joten kaappien kätköistä piti etsiä muutakin
punaista sisustustavaraa.
Löytyi punaiset tyynyt,matto ja torkkupeitto
sekä muutama punainen säilytyspurkki.



Kaapissahan ei ollut taustalevyä,
enkä sitä tähän hätiin lähtenyt ostamaankaan,
joten pingotin nitojalla verhokangasta
ylähyllyjen taustaksi.



Vielä kun keksin puuttuvien laatikoiden paikalle
joko laatikot tai pikkukorit.
Pitänee vaikka tehdä,
jos ei löydy kaupasta.



Aitassahan on myös
punaisin tuikkukipoin varustettu kynttiläkruunu,
joten punainen saa olla nyt sisustusväri aitassa.

Tuntuuko,että tulee joulu mieleen?


Onneksi en heittänyt kaappia roskakuormaan.
Ehkäpä se jossain vaiheessa siirtyy ihan sisälle asti.
Kunhan taas tuumailen ja paikan sille järjestän.


Nauttikaamme kesästä.

Kesäterveisin Tuija!

13 kommenttia:

Taikku kirjoitti...

Kummasti olet näin helteellä jaksanut puuhata. Minun pitäisi ommella verhoja..Lämmintä viikkoa toivottelen!

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole totta! Tulipa siitä niin hieno!:D On kun uus. Saanut kauniita vanhoja laseja hyllyilleen. Ei tule joulu mieleen, paitsi tuosta kahvipurkin kyljestä.;) Niin sai suit-sait aitta sisustuksensa. Onko tuo bannerikin apila-kransseineen uusi? Hymm..

Paula

Tytti kirjoitti...

Siis siitä tuli todella hieno,onneksi et heittänyt sitä pois.Sopii hyvin tuohon paikkaan hienoa...

allidaalia kirjoitti...

Kaappihan näyttää tosi hyvältä!
Sait ihmeitä aikaan valkoisella maalilla :)
Onneksi et heittänyt kaappia pois.

Sari kirjoitti...

Kaapista tuli tosi hieno.
Hyvä ,että päätit kunnostaa kaapin...
vanhoilla huonekaluilla ja esineillä on aina omat muistot ja tarinansa.

Kesäillan terveiset
Sarilta


P.S. Kiitos vierailusta ja tervehdyksestä blogissani

sarppa kirjoitti...

Wau,siitähän tuli upea!!Eipä uskoisi samaksi kaapiksi!:)Oletpas ollut toimelias..

Mari kirjoitti...

Tosi ihana tuli:)

malla kirjoitti...

ihan huippuihana!!!!

pitsienkeli kirjoitti...

Oletpa sinä nopsa käsistäsi:)Ja ihana kaappi tulikin.Kiva idea tuo vahakangas seinämä.
Minäkin olen haaveillut keittiön alakaappeihin verho systeemiä.On niin romanttisen näköinen.
Iloa loppu viikkoon:)

Olivieno kirjoitti...

Ihana kaappi! Ei se minusta välttämättä tarvitse laatikoita, hieno juuri tuollaisena!

Hanni kirjoitti...

Mutta siitähän tuli hieno!

Marika kirjoitti...

Juuri niin ihana kuin ajattelinkin!
Olen puolestasi onnellinen kun säästit kaapin=o)

Katja kirjoitti...

Siitähän tuli hieno, ei kannattanut heittää kaatopaikalle :)