maanantai 21. helmikuuta 2011

Hiljaiseloa....

Vaikka ulkona on mitä ihanin talvinen pakkaspäivä,
aurinkoineen päivineen,
mieleni on vallannut hiljaiselo...
tuntuu,ettei mistään saa taas kiinni.

Mietiskelen syntyjä syvijä ja yleensäkin
elämän tarkoitusta.
Miksi me olemme täällä ,
ja mikä tarkoitus kaikella on.

Kaikki ympärillä oleva tavarapaljouskin on alkanut tympiä.
Miksi haalia kaikkea,
kun mitään täältä et saa sinne rajan taakse.
Kaikki jää vain jälkeen jääneiden raivattavaksi.
Niistä tulee vain muistoja ja ikävää läheisille.

Töissä olen jaksanut (vielä)käydä,,
vaikka aamulla väsyttää ihan hirveästi.
Työpäivän päätteeksi olen entistä väsyneempi,
ja otan parin tunnin nokoset.
Sit joinain päivinä olen taas ihan yli pirteä,
ja kaikki rästiin jääneet työt pitää tehdä kertahoitolla.
Kierre ei kun jatkuu.

No,kai tämä on sitä surua.
Isänkin kuolema tulee useasti mieleen.
Mietin,että nyt se veli saa olla isän kanssa Taivaan Kodissa.
ja heillä varmasti on siellä hauskaa,
koska kovia vitsiniekkoja olivat molemmat.

Illalla taas ristin käteni
ja pyydän TaivaanIsää pitämään
kaikista läheisistäni hyvää huolta.

"Minä lapsi pienoinen,
aamuin illoin rukoilen.
Pienet kädet yhteen liitän,
Taivaan Isää aina kiitän".


.......................................




14 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Voimia sinulle :)

MaMMeli kirjoitti...

Samoja ajatuksia täälläkin...Kun olin tänään ruokakaupassa ajattelin, että mummu ei enää tarvitse mitään...en meinannut saada mitään ostettua....Haleja ja Siunausta sunulle <3

Krista kirjoitti...

Jokainen suremme ja ikävöimme tavallamme. Tuo on sinun tapasi ja sitä kestää aikansa. Ison rutistuksen lähetän sinulle ja voimia!

Ida Maria kirjoitti...

Voimia!!!

malla kirjoitti...

vähän samoissa tunnelmissa täälläki...siellä etelässäpäin menehty juuri auto-onnettomuuessa puolituttumme...nuori mies...miten äkkiä se elämä voikaan päättyä ja tänne jää kaikki...myös suru joka on käytävä läpi..lämpimiä ajatuksia halien kera lähetän sulle <3

täällä kans tapahtuu..taas...viikonloppuna mummolareissulla meillä hajos auto...ei onneks menny kone,ainoastaan turbo(kuulemma)sata kilsaa kotiin...pimeää...kylymää...ei ketään missään ja autosta loppuu tehot..no onneksi oli joku huoltsikka jonne päästiin kamalien savujen saattelemana!siihen sammu sprintteri ja taksilla kotiin! onneks oli vaan kolome pienintä mukana!

Tuija kirjoitti...

Pitkästä aikaa tulin blogissasi käymään, ja voi kuinka surullinen uutinen siellä olikaan. Otan osaa suureen suruusi Bertta. Läheisen kuolema on aina niin raskas asia.
Kyllä varmaan maseentuneen oloiseen oloosi on syynä myös tämä veljesi kuolema, mutta aika parantaa varmasti ja näin pitkän ja tosi kylmän talven jälkeen aurinkokin alkaa pian lämmittämään ja antaa meille toivoa lämpimämmästä ja ihansta keväästä ja kesästä.
Ota nyt vaan ihan rauallisesti niiden tekemättömien töiden kanssa, ei ne mihinkään karkaa. Teet sitten ihan pikku hiljaa ja välillä huilaat, ei kaikkea voi eikä saa kerralla valmiiksi. Aloitat vaikka vähän karsimalla tavarapaljoutta, jos siltä tuntuu, se joskus selketyttää jo ihan mukavasti ajatuksia.

Tsemppiä sinulle ja kaikesta huolimatta valoisampaa kevään odotusta.

-Tuija-

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Mie olen myös jo koko alkuvuoden ollut näissä hiljaiseloissa, miettinyt sitä elämän tarkoitusta ja turhautunut...
Siunausta sinulle, jaksamisia surussasi! ♥

Tytti kirjoitti...

Itse menetin juuri todella hyvän ja läheisen ystäväni,hän kuoli syöpään ja olin hänen vierellään ihan viimeiseen asti.
Ikävä ja suru kovertaa sisällä ja ajattelen häntä joka päivä,ei sitä voi todeksi uskoa ettei häntä enää ole.Toivon voimia sinulle jaksaa,
vain aika helpottaa surua tai ainakin se muuttaa muotoaan <3

Virpi kirjoitti...

Voimia sinulle <3

Nina kirjoitti...

Tämmöistä tämä ihmiselo vain on. On tärkeätäkin välillä pysähdellä ja antaa ajatuksen kulkea. Surut tulee surra ja sitten on taas tilaa jollekin uudelle.
Talvella ja pimeällä ajalla on omat vaikutuksensa.

Lämpöä viikkoosi! :)

tarutikki kirjoitti...

Minulla oli aivan samanlaisia ajatuksia Pikkusiskon kuoleman jälkeen. Minuakin auttoi ajatus, että Pikkusisko ja isä ovat yhdessä. Kokemuksesta voin sanoa, että pikku hiljaa olo paranee ja elämä saa taas merkityksensä. Voimia sinulle.

Krisse kirjoitti...

Voi kuinka tuttuja tuntoja. Isän kuolema juuri ennen joulua...ja kaikki muu mikä läheisen poismenosta seuraa. Ja nyt mieli liikuttui taas kun valokuvia pläräsin.
Ihmismieli on kumma..kaikki se tallentaa tohon kroppaan. Sieltä löytyy jonkun pikku tavaran esiin tultua ne kaikki tunteet mitkä silloin..viisikymmentä vuotta sitten- oli itsellä.
Voimia ja jaksamista sinulle...
Tämä on sitä surutyötä....

Lovviisa kirjoitti...

Heipparallaa, kaunis blogi sinulla...Kapsahan heti lukijaksi, terveisin toinen tarhantäti Lovviisa:)

Jensku kirjoitti...

Täältä oikein hyvää nimipäivää mummille <3