sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tilkkua,tilkun perään...

Nyt sitten etsin erikuosisia valkeita kankaita.
Sain aikaiseksi tälläisen tilkkupeiton.


Idea tähän lähti
edesmenneen veljeni jäämistöstä
löytyneestä
brodyripussilakanasta.

En halunnut käyttää sitä sellaisenaan,
vaan tein siitä paloja,
jotka yhdistelin muihin valkoisiin paloihin.
Toinen puoli peitosta on vanhaa lakanaa myös.
Veljeni säilyy muistoissa
näin tilkkupeitonkin muodossa.


Tein myös kauratyynyn
hartian ym.kipeän paikan lämmittäjäksi.



Tähänkin hyödynsin tilkkuja ja pitsinpalasta.

...
Huomenna onkin mielenkiintoinen päivä.
Työnantaja mahdollistaa(velvoittaa)
osallistumaan kuntotesteihin.
Testien perusteella valitaan
jatkoryhmä,
joka saa tarkkoja liikunta ja ruokailuohjeita.
Tätä ryhmää seurataan vuoden ajan
samanlaisilla testeillä.
Stressikuormitusta mitataan kaksipäivää ja yötä pidettävällä
erikois sykemittarilla,
jolla voi seurata myös unen laatua ja palautuuko työpäivän jälkeisestä uupumuksesta.
Ja riittääkö viikkolepo myös palautumiseen.
Jo nyt on testituloksissa näkynyt,
että päiväkodin työntekijät ovat
stressaantuneita ja
lepoaika ei riitä palautumaan työn rasituksista .

Mielenkiinnolla siis uuteen viikkoon tähtään.

Kivaa viikkoa sinullekin.

....................................


11 kommenttia:

Lezzie kirjoitti...

Juuri tuollaiset työt on niin arvokkaita kun niihin hyödyllisen kierrätyksen lisäksi liittyy myös paljon tunnearvoa.

Krisse kirjoitti...

muistot elävät erilaisissa tavaroissA ja tuo on minusta yksi parhammista ....tehdä peitto....ihana
Olisipa mielenkiintoista päästä tuollaiseen kuntoprojektiin...

JaanaElina kirjoitti...

Hienosti hyödynsit lakanan,tuli upea peitto.Kauratyyny on suloinen,olisi tarpeellinen tännekin.

Meidän työmaalla on ensi viikolla inbody-mittaus.Viime keväänä oli eka kerran ja tulokset oli aika masentavia.Saa nähdä onko nyt parantunut.

Mukavaa uutta viikkoa.

TIINA kirjoitti...

kaunis tilkkupeitto. <3

kuulostaapas mielenkiintoiselta tuo testi, kiva kun pääset mukaan tuommoseen!

Lovviisa kirjoitti...

Meillekin tommottiset testit !
Ilosta huhtikuuta:)

malla kirjoitti...

kaunis ajatus ommella tuo peitto <3

Virpi kirjoitti...

Hieno juttu, että työnantaja järjestää tuollaisia testejä! Hienoa työtä teette ja vaikka työ on varmasti antoisaa, on se myös vaativaa ja raskasta. Tsempit testeihin!

Hanne kirjoitti...

Kaunis tilkkupeitto, tuollaiset pienet jutut on just niitä arvokkaita juttuja, kun niissä on se ajatus.

Tuollainen kauratyyny olis poikaa täälläkin juuri nyt.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Markka kirjoitti...

Sydämellä olet kauniin tilkkupeiton ommellut ja kauratyynykin on niin soma!
Hyvä, että mitataan työssäjaksamista. Mukavaa keväistä viikkoa sinne.

Nina kirjoitti...

Oi, mitä ihanuuksia olet ommellut! Ja veljesi muisto säilyy näin todella kauniisti.

Työssäjaksamiseen on työnantajankin ihan hyvä panostaa.
Tsemppiä testeihin! :)

Taikku kirjoitti...

Olen käynyt samaisessa testissä joskus muutama vuosi sitten..olipa stressikäyrä korkealla kun olin vielä yrittäjänä..mutta lähtisin myös uudestaan, se on mielenkiintoista! Kivaa viikkoa!